Runot syntyvät sähköllä

Rakkausrunoja tuskasta vimmassa elämä pohdinnan. Runoja ilmasta. Runoja minusta, josta ne kumpuavat sekaisella melskalla ylös tippuakseen alas kynällä paperiin, blogini sivuille jäädäkseen vaille hetken hirmuisinta kohtaloa, unohdusta. Runot tulevat tai elämällä - joskus on saatu haaviin pyytämällä, kiivaudella.

Yleistä sälää

Muutamia asioita, joita varten en viitsi erikseen päivityksiä tehdä:
1) rakastan jokaista kommenttia muodossa missä hyvänsä, myös kritiikkiä, eihän tässä mitään einoleinoja olla
2) en jaa kaikkea sisältöä aina eri somekanavilla, ei kannata luottaa siihen vaan hieman täytyy selailla, jos enemmän kiinnostaa
3) jos kokee, niin ehdottomasti saa jakaa ja suositella yms. en niin itse ole ihmisten suosion kipea, mutta tekstit ovat omahyväisiä ja kaipaavat huomiota

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Toivo

Yö vielä muistaa
jäätyneet itkut

kuistin portailla
vaellan ajoissa paikoissa

ilmapallona tuulessa
pitkällä langalla
jäätyneellä maahan

sytkärin liekki väpättää henkäyksen
lämmintä hetkeksi

kuu koettaa morsettaa minulle
jotain välistä hajanaisten
sekopäisten pilvien
hukassa huitelevien

jalat jäässä
sormet tuskissaan
etsien lohtua nikotiinista

ei edes savua tiedä
minne mennä sen kuuluisi

ja minä istun


paikallaan

ihmetellen puita
tuomittuja tähän kerta kertaalleen

alastomina raiskattuina julkisesti
juuret piilosilla roudassa
ja ne silti vain
kestävät odottavat ja kärsivät

kunnes aurinko haastaa
pahantahtoisen kylmäkiskoisuuden
talven kuningattaren ilkeän vallan

vielä tietoisina
kierron kyltymättömästä jatkumosta

toivo
Et tu, Brute







----------------------------


Hope

Night still remembers
the frozen cries

on the porch step
I wander in places and times

a balloon in the wind
with a long string frozen
to the ice on the ground

lighter flame flickers breath
of warmth for a second

moon tries to Morse to me
something through shattered
all confused clouds
that run lost in disarray

feet cold
fingers in agony
seeking solace in nicotine

even the smoke doesn't know
where it ought to traverse

and I sit
still

amazed of the trees
destined to this over again

raped naked in public
roots hiding in frozen ground
but still they do
endure wait and suffer

until the sun challenges
malicious frigidity of
queen winter's rule

yet with the knowledge
the cycle keeps on spinning

hope
Et tu, Brute

1 kommentti:

  1. Katariina Varjoranta9. heinäkuuta 2017 klo 17.47

    Kiitos, ajatuksia herättäviä rehellisiä sanoja. Hienoja mielikuvia synnyttävä.

    VastaaPoista